Eilen 10.10 vietettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kuten kirjallisuus, myös museot ovat toimineet suomalaisten kansallistunnon nostattajina aikana ennen itsenäisyyttä. Siinä, missä Aleksis Kiven tuotanto sijoittuu 1800- luvun puoliväliin, sai museolaitos sysäyksen Suomessa 1916 kun Kansallismuseo avattiin Helsingissä. Toisaalta, museolla on historiaa jo 1600-luvulla Turun akateemisten kokoelmien myötä, mutta voidaan myös katsoa että suomalainen kirjallisuus on alkanut Mikael Agricolan kirjoittaman Abckirian myötä 1543. Molemmilla on siis pitkä historia, ja suuri vaikutus Suomen kulttuurillisen ilmapiirin muokkaamiseen.
Museoita alkoi syntyä Euroopassa 1900-luvulla kiihtyvässä määrin, ja museolaitokset alkoivat hiljaa muodostua. Tämä johtui kansallisen ideologian noususta, aikana jolloin kansallisromantiikka eli, ja omasta itsenäisestä valtiosta haaveiltiin myös täällä. Suomessa museolaitoksen historia on kulkenut käsi kädessä itsenäistymisen ja kirjallisuuden heräämisen kanssa. Esimerkiksi Pariisin maailmannäyttely vuonna 1900 oli todellinen itsenäisyydestä haaveilevan kansakunnan sivistyneistön voimainnäytös ja yritys todistaa, että Suomi on itsenäinen, taiteellinen ja teollinen, eli itsenäiseksi eurooppalaiseksi valtioksi kelpaava maa, jolla on tarpeeksi kulttuurillista arvoa olla mukana muiden valtioiden kanssa näyttelyssä. Suomen kontribuutio Pariisin maailmannäyttelyyn oli ylläpitää Suomen paviljonki- nimistä näyttelytilaa, jossa oli esillä mm. Akseli Gallen-Kallelan sekä Edelfeltin töitä.
Siinä missä kirjallisuus on pyrkinyt luomaan uutta ja valmistelemaan suomalaisia ideoimaan tulevaa, ovat museot toimineet kansakunnan muistipankkina. Arkeologian kehityttyä olemme voineet säilöä ja paljastaa sellaista historiaa, joka olisi voinut jäädä pimentoon ja unohtua kokonaan ilman modernia käsittelyä. Oulussa kohistiin kesällä Radisson Blu-hotellin takaa löydestystä Hahtiperän hylyksi nimetystä laivanrungosta, joka oli peräisin 1600-luvulta. Nyt se on Museoviraston hoivissa analysoitavana sekä valmistaa sitä osittain näytille. Mitäköhän tuona aikana elänyt suomalainen kirjailija olisikaan voinut rustata tuosta aluksesta ja sen matkoista, sitä emme saa tietää- ehkä vielä
Nykyään Kiven synnyintalo että kuolinmökki ovat vierailtavissa olevia museokohteita. Museologian ja kirjallisuuden synergia on siitä kiehtova, että kirjallisuus voi olla museoitavaa arvokasta tietoa ajasta ja sen kansasta, mutta museot voivat olla sekä paikkoja joissa muistellaan suuria kirjoittajia ja taiteilijoita, että tiloja joissa voidaan innoittaa seuraavaa sukupolvea luomaan omaa tarinaansa, kenties kirjallisuuden keinoin.
Lähteitä ja lukemista aiheesta: